Hyvä VPN Kodi:n käyttöön

pexels-photo-459225

Kodi on erittäin suosittu avoimeen lähdekoodiin perustuva mediasoitin-ohjelmisto. Kodi kehitettiin alun perin käytettäväksi Xbox -pelikonsolin kanssa käytettäväksi, mutta nykyään sen toiminta on keskittynyt muille alustoille.

 

Monien mielestä Kodi on yksi parhaista kotiteatteriohjelmistoista, koska se pitää sisällään hyvin edistyneitä mukautusasetuksia sekä kattavasti erilaisia laajennuksia. Kodi:n käyttäjän toiveiden mukaisesti räätälöity käyttökokemus vie median hallinnan uudelle tasolle. Kodi:n todellinen etu on kuitenkin sen kyvyssä laajentaa toimintaansa kolmansien osapuolien lisäosien avulla. Erityisesti erilaiset videolisäosat ovat olleet suuressa suosiossa, sillä niiden avulla voi keskittää haluamansa elokuvat ja ohjelmat yhteen paikkaan. Kodin lisäosien avulla voit nimittäin saada käyttöösi kaikki BBC iPlayer- ja Hulu -ohjelmasi yhdellä laitteella. 

 

Joskus Kodi:n käyttäminen voi kuitenkin olla ongelmallista, sillä jotkin maat yrittävät estää Kodin käyttäjiä maantieteellisten sijaintien perusteella. Kodi:n käyttäminen on kuitenkin täysin laillista, sillä sen rajoittamiseen liittyvät yritykset perustuvat joidenkin käyttäjien harrastamaan piratismiin liittyen. Kannattaakin aina muistaa, että loppupelissä vastuu on käyttäjällä, jos hän harrastaa laitteillaan jotain lainvastaista. 

 

Kodi:n käyttäminen VPN:n avulla

Kuten mainittua, Kodi:n käyttämistä saatetaan rajoittaa joissain maissa, jonka vuoksi palvelun käyttämiseksi sinun voi olla helpointa kiertää tämä rajoitus virtuaalisen yksityisverkon, eli VPN:n avulla. Kodin käyttämiseen voi sisältyä myös joskus tietoturvariskejä, jonka vuoksi on myös hyvä varmistua siitä, etteivät väärät tahot seuraa verkkoliikennettäsi, tai pääse kalastelemaan henkilötietojasi. 

 

Parhaat VPN -palvelut Kodi:n käyttämisen turvaksi